Aitta tuo mukavasti lisätilaa asumiseen

Huone1 vierasaitta

Aitta on mainio nukkumapaikka kotipihassa ja mökillä. Lisäksi aitan tunnelma tuo monille meille mieleen muistoja lapsuuden huolettomista kesistä. Piha-aitat voivat olla pelkästään nukkumiseen ajateltuja tiloja, mutta yhtä lailla aitan voi hankkia palvelemaan muuta lisätilan tarvetta. Perinteisen aitan rinnalle on nykyisin ilmestynyt myös moderni aitta, joka saattaa ilmeeltään joskus sopia paremmin esimerkiksi kotipihaan tai modernin mökin ympäristöön.

Aitta ympärivuotiseen käyttöön

Aitat tarjoavat monia mahdollisuuksia. Mukavan ja viihtyisän nukkumatilan lisäksi aitta toimii mainiosti varastona esimerkiksi talvivaatteille tai urheiluvälineille. Aitan suojiin saa kauniisti säilöön myös talvisin kesäpihan kalusteet ja miksei pihatyökalutkin. Ja toisaalta taas kesäaikaan säilössä olleet tavarat voi nostella paikoilleen pihalle, jolloin aittaan saa tehtyä kesäksi vaikka nukkumatilaa.

Nukkuma-aitta tarjoaa mukavasti vierastilaa kesävieraille ja vierashuoneeseen nähden aitassa on enemmän omaa rauhaa. Aitan tunnelmassa nukkuminen on melkein kuin nukkuisi luonnossa, sillä aitta on kuitenkin aina äänieristykseltään ohkaisempi kuin omakotitalo. Näin luonnon äänet pääsevät sopivasti kuulumaan aitassa nukkujan korviin unta odotellessa tai uuteen aamuun herätessä.

Huone1 suosittu vierasaitta

Moderni aitta liukulaseilla ja muilla mukavuuksilla

Mikäli koti tai mökkitontti kaipaakin lisätilakseen jotakin muuta kuin perinteisen aitan tunnelmaa, voi piha-aitan tilata modernina versiona. Moderni aitta voi olla esimerkiksi kokonaan liukulasitettu toiselta pitkältä seinältään, jolloin maisema, vuodenaikojen vaihtelu ja sään muutokset tulevat kauniisti osaksi aitassa nukkujan tunnelmaa.

Valoisassa lasitetussa aitassa voi halutessaan pitää kesäkeittiötä tai jättää tilan pelkkään oleskeluun. Mikäli aittaan silti halutaan myös nukkumatilaa, voi lasituksen ottaa vain osaksi, jolloin aitan päätyyn jää varjoisampi osa. Mikäpä sen parempaa, kuin nukkua aitan viileydessä ja herätä sitten aamukahville valoisaan lasitettuun osaan.

Huone1 toteuttaa yksilölliset ratkaisut ja omaan makuun sovitetut toiveet. Lasituksen tai kesäkeittiön lisäksi aittaa voi muokata mieleisekseen muillakin lisävarusteilla kuten tunnelmallisella tulisijalla, sähköistyksellä, lattialämmityksellä, juoksevalla vedellä, suihkulla, WC:llä tai vaikkapa lämpimällä vedellä. Myös ilmalämpöpumppu, aurinkopaneelit ja muut mukavuutta lisäävät tuotteet ovat mahdollisia. Aitasta voi saada siis todellisen keitaan omalle pihalleen! Ja me Huone1:llä teemme aina kaikkemme, jotta asiakas saa pihalleen parasta mahdollista laatua.

 

 

Toteutamme toiveesi

Suunnitellaan yhdessä, millainen elämystilakokonaisuus palvelee parhaiten sinun elämääsi. Mikä tuo elämääsi lisäarvoa ja mahdollistaa yhdessäolon ja onnellisuuden kokemukset? Sisältääkö tila saunan, kesäkeittiön, puutarhan olohuoneen, vierasaitan vai katoksen?

Kerro meille toiveesi

Pihasaunat & oleskelutilat

Kesäkeittiöt & grillihuoneet

Varastot & aitat

Uniikkimallit

Ota yhteyttä

info@huone1.fi

040 415 6117

 

Myynti

Daaliakuja 4, 02920 Espoo

Tuotanto

Nostavantie 49
15820 Lahti

Copyright © 2024 Huone1 Oy

Kerro meille toiveesi